Meridiaani  
 
 

 

 

 

 

 

 

 

ECOWAY | ETUSIVU

ECOWAY-RAVINTOLISÄT

Olen Marianne Kostamo, yrittäjä ja toiselta koulutukseltani olen dipl.vyöhyketerapeutti. Minulle on aina ollut hyvin tärkeää saada tietää asioista, joilla on merkitystä itsehoidossa. Uskon siihen mahdollisuuteen, että me voimme elää vanhoiksi tulematta sairaiksi, jos ymmärrämme kuunnella kehoamme ja mieltämme sekä pidämme huolen niiden tarpeista. Meidän ei tulisi uskoa siihen hokemaan, että sairaudet kuuluvat ikääntymiseen. Ei pidä uskoa myöskään sellaisiin väittämiin, että esimerkiksi jotkut kivut tulevat olemaan seuranamme lopun ikäämme. Keho ja mieli ovat toisistaan erottamaton kokonaisuus. Hoitaessamme tätä kokonaisuutta oikealla tiedolla ja talonpoikaisjärjellä voimme säilyttää terveytemme ja auttaa itse itseämme poistamaan syntyneitä ongelmia.

Kehomme ja mielemme on luotu korjautumaan myös itsestään; luonto on paras lääkkeemme sanoi lääketieteen isänä pidetty Hippokrates aikoinaan. Magneettiterapeuttisten hoitotuotteiden lisäksi olen löytänyt erityisen hyvät Suomessa kehitetyt, laadukkaat ja luonnonmukaiset ravintovalmisteet. Itse etsin pari vuosikymmentä niitä oikeita, mahdollisimman hyviä ravintotuotteita, joiden jälkeen ei tarvitsisi koluta luontaistuotekauppojen hyllyviidakoissa. Lisäksi minulle on erittäin tärkeää voida seistä niiden tuotteiden takana, joita suosittelen asiakkailleni, läheisilleni ja joita käytän itse.

Jokainen ravintomainos kehuu kyseistä tuotetta parhaaksi. Olin itse usein ymmälläni, mikä Omega-tuotteista olisi paras. Niitä on niin monia ja joka tapauksessa maksamme hyvistä tuotteista kunnon hinnan. Minulle on nyt selvinnyt täysin, että pelkkä kalaöljystä saatava rasvahappo ei meille riitä; minäkin luulin ennen saavani rasvahapot käyttäessäni kalanmaksaöljykapseleita. Tarvitaan kaikki 3-, 6-, 7- ja 9-omegat, jotta kaikki kehomme solut saavat tarvitsemiaan rasvahappoja, joista ne koostuvat. Joka päivä oma kehomme rakentaa yli kaksi miljoonaa uutta solua, joten on ensiarvoisen tärkeää minkä laatuisia rasvahappoja sillä on rakennusaineena.

Olen käyttänyt Ecowayn Omegaa maaliskuusta 2008 lähtien samoin kuin läheiseni ja monet asiakkaani, joten tiedän miten hyvin tämä Omega-tuote toimii. Alkava nivelrikko sormissani oli minulla kiusana muutaman vuoden ja nyt hävinnyt tyystin Ecowayn Omegan avulla. Ennen Ecowayn tuotteiden käyttöä peukalon ja etusormen nivelet olivat todella kipeät. Niitä särki ja ne punoittivat eli niissä oli useimmiten tulehdustila. Olin huolissani toisen käteni tilanteesta ja olen kovin kiitollinen, että kyhmyt samoin kuin kivut ovat hävinneet täysin. Rasvahapot ovat ensisijaisen tärkeitä aivoille, nivelille ja verisoluille. Tutkimuksissa on myös todettu niiden olevan hyvin tärkeitä myös henkiselle hyvinvoinnille. Monipuolinen Ecowayn Omega sisältää myös marjojen siemenöljyt. Ne ovat arvokkain osa marjoissa. Hyvät rasvahapot pienentävät myös veren huonoa LDL-kolesterolin pitoisuutta, kun ne korjaavat ravinnosta saatuja huonoja rasvahappoja. Mikä parasta, hyvät rasvahapot eivät alenna veren hyvää HDL-kolesterolia toisin kuin niin tekevät kolesterolilääkkeet.

Ecowat OmegaEcowayn Omega-tuote koostuu Pohjois-Atlantin lohista saatavasta omega 3-sarjan EPA- ja DHA-rasvahapoista, marjojen kaikista 3- 6- 7- ja 9-sarjan rasvahapoista sekä kaikkien rasvahappojen tärkeimmistä alkumuodoista: alfalinoleenihapoista ja linolihapoista. Lisäksi tässä tuotteessa on rosmariini antamassa antioksidanttisuojaa helposti härskiintyviä rasvahappoja vastaan ja ruusunjuuri edesauttamassa entsyymiaineenvaihduntaa, jotta rasvahapot kulkevat tasaisesti kaikkialle kehomme osiin.

Arvostan Ecowayn tuotteiden osalta sitä tietoa ja taitoa, jolla kaikki tämän terveysympyrän viisi tuotetta on suunniteltu palvelemaan meidän terveyttämme. Näiden tuotteiden suunnittelussa ei ole menty sieltä mistä aita on matalin ja rahallinen tulos korkein. Ecowayn tuotesuunnittelussa on lähdetty tärkeimmästä asiasta: mitä ihminen tarvitsee pysyäkseen terveenä ja korjatakseen mahdollisesti jo syntyneitä ongelmia. Näissä tuotteissa on mielestäni panostettu kolmeen todella merkittävään asiaan:

1. Elinvoimaisiin raaka-aineisiin:

  • tutkittu tarkkaan, missä ne tuotetaan; mahdollisimman puhtaassa luonnossa ilman lisäaineita ja muita keinotekoisia lannoitteita,
  • miten ensiluokkaiset raaka-aineet kerätään siten, ettei kerääminen vahingoita hedelmiä, marjoja tai yrttejä ja ettei tapahdu hapettumista, joka voi muuttaa niiden kemiallista koostumusta,
  • oikeiden, toimivien raaka-aineiden optimaalinen yhdistäminen tuotteissa.

2. Parhaimpaan teknologiaan valmistuksen osalta:

  • menetelminä patentoitu pakastekylmäkuivaus ja viileäpuristustekniikka, jolloin ravinnerikas suomalainen ternimaito Xylicol-tuotteessa säilyttää elivoimaisuutensa loppuun asti,
  • tuotteet ovat tasoltaan apteekkituotteita, joita siis apteekit ja luontaistuoteliikkeet voivat ostaa valikoimiinsa Orionin tukusta. Ecowayn tuotteet täyttävät kaikki ne kriteerit, joita apteekeissa myytäviltä tuotteilta vaaditaan; mm. GMP- ja ISO-standardit,
  • marjojen koko rakenne hyödynnetään ja säilyvyys ylläpidetään ilman lämpökäsittelyjä,
  • Ecoway on yhdistänyt parhaat valmistajat ja huippuosaamisen tieteellisiin tutkimuksiin

3. Tieteelliseen suunnitteluun:

  • yliopistojen huippuosaamista käytetty tuotteiden suunnittelussa, esimerkiksi Omega-tuotetta kehitettiin viisi vuotta yhdessä Helsingin yliopiston kanssa,
  • Elixirin kehitystyö kesti kokonaisuudessaan kuusi vuotta, jotta saatiin tuotteeseen marjojen ja yrttien potensoiva vaikutus vahvistamaan toisiaan,
  • Ecowayn Nonin on sanottu Havaijin yliopiston tiedeyhteisön edustajien mukaan olevan parasta mahdollista Noni-terveysjuomaa kasvumenetelmän, maailman puhtaimman ilman sekä alan asiantuntijoiden valvoman tuotantoprosessin vuoksi.

Pidämme säännöllisesti Ecoway-infotilaisuuksia Helsingissä. Kerromme sinulle mielellämme kanta-asiakkuudesta myös sähköpostilla, Skypen välityksellä tai puhelimitse. Kanta-asiakkuus maksaa sinulle yhden kerran 50 euroa ja takaa sinulle vähintään 25 %:n jatkuvan alennuksen tuotteista, henkilökohtaisen neuvonnan/opastuksen ja bonukset. Kanta-asiakkailla ei ole minkäänlaisia velvoitteita eikä vuosimaksuja, mutta se antaa sinulle halutessasi mahdollisuuden omaan liiketoimintaan.

Wellness-jäsenenä voit tilata tuotteita kotiinkannettuna, ilman toimitus-, posti- ja jäsenmaksuja. Saat tuotteet edulliseen hintaan kuukausipakkauksina. Wellness-jäsenyys on tarkoitettu heille, jotka haluavat saada ensiluokkaiset ravinteet säännöllisesti kerran kuussa. Tuotteet tulevat kotiin ykkösluokan lähetyksinä ja myös kaikkialle EU:n alueella. Wellness-jäsenyys ei perustu kuukausittaiseen ”pakko-ostoon”. Voit muuttaa, vaihtaa tai lopettaa tuotteiden tilauksen ja käynnistää sen uudelleen silloin kun sinulle sopii.

Marianne | EcowayLähetä minulle tietosi niin laitan sinulle viestiä seuraavista Ecoway-tilaisuuksista.

Energiaa ja hyvinvointia,

Marianne
MERIDIAANI
Helsinki
Sähköposti: marianne.kostamo@meridiaani.fi
GSM 040 700 0837